keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Gravity Walk

Maanantaina 6.10. Aleksanterin teatterin saapui ilahduttavan suuri joukko katsomaan Apollo tanssii! -projektin nykytanssityöpajojen huipentumaa, Gravity Walkia.
Esitys oli menestys. Tanssijoiden läsnäolo kosketti ja pysäytti. Jarmo Saaren musiikki sekä Mikko Lampisen luomat visualisoinnit kruunasivat nuorten luomuksen. Tanssijat, Maria, Mikko sekä Jarmo yhteistyössä Teron sekä Apollon Yhteiskoulun liikunnanopettajan Maria Karhulahti-Heinosen kanssa olivat luoneet esityspäivään maagisen tunnelman, joka antoi nuorille varmuutta esiintyä suuren yleisön edessä. Esiintyminen oli monille ensimmäinen kerta lavalla, vaikka sitä ei millään olisi voinut uskoa. Esitys vei mennessään ja jätti jälkeensä haikean onnellisuuden.









Esityksen jälkeen oli vuorossa yleisökeskustelu, jossa nousi esiin monipuolisesti kysymyksiä. Tiedusteltiin muun muassa, kuinka Tero Saarinen Company ja Apollon Yhteiskoulu aikoinaan löysivät toisensa. Helsingin kaupunki toimi yhdistävänä linkkinä ja on tukenut yhteistyötä vuosien varrella vahvasti. Jani Toivola tiedusteli tanssijoilta, mitä he tekivät juuri ennen esitystä.
"Me heitettiin läppää tuolla takana ja tsempattiin toisiamme, toisteltiin porukalla että hyvin se menee." Yhteishenki oli siis kaiken alla lepäävä voima.
Kysyttäessä, mikä oli vaikeinta projektissa, erään tanssijan vastaus alleviivasi hankkeen ydinteemaa, rohkeutta:
"Oli se aika vaikeeta kertoa kavereille, että mä lähen tanssimaan nykytanssia. Aina pitäis olla niin macho."
Ja miltä nyt tuntuu? "Tuntuu hyvältä, sanattomalta."

Vuonna 2012 työpajoihin osallistuneet kertoivat itseluottamuksen ja esiintymisvarmuuden kasvaneen kokemuksen myötä. Viime vuonna mukana ollut nuori kertoi, että nykytanssista tuli rakas harrastus. Ryhmästä oli löytynyt myös uusi ystävä.

Yleisössä oli tanssijoiden läheisiä ja kavereita sekä satapäinen joukko Apollon Yhteiskoulun oppilaita ja opettajia. Lisäksi yleisössä oli kaupungin edustajia sekä kulttuuri-, opetus-, ja sosiaalialan vaikuttajia. Iloksemme esitys kiinnosti yleisöä laajemminkin, ja kertynyt lipputuotto käytetään tyttöjen työpajan näyttelyn järjestelykuluihin huhtikuussa.

Kiitos yleisölle, tukenne ja kannustuksenne on tärkeä osa nuorten kulkemaa matkaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti